Sisustusprojektin toteuttaminen
Tässä esittelen heinäkuussa 2021 suorittamaani näyttötyötä, jonka kohteena oli oman kotini makuuhuone. Talo on rakenettu reilu 20 vuotta sitten ja kaipasi jo hieman päivitystä. Varsinkin tämä valitsemani makuuhuone, jossa oli siniset seinät ja tummansininen boordi. Lisäksi saumanauhat näkyivät koholla tapetin alta.
Lähtötilanne.
Homma lähti käyntiin huoneen tyhjäämisellä ylimääräisestä tavarasta, jota olikin kertynyt vuosien saatossa melkoisesti. Itse remonttiprojekti alkoi listojen ja tapetin poistamisella. Tätä ennen tietysti suojasin lattiat.
Tapettien poistaminen vei oman aikansa. Kun olin saanut kaiken poistettua, irrotin vanhat saumausnauhat, puhdistin seinät, sekä pakkeloin levyjen välit ja seinälevyjen kolot. Tasoitteen kuivuttua hioin ja puhdistin seinät.
Jatkoin maalaamalla tasoitetut kohdat ja sen kuivuttua maalasin seinät kauttaaltaan.
Jatkoin katon työstämisellä. Hioin kattopaneelit kevyesti, puhdistin kostealla liinalla ja maalasin valkoisella vesiohenteisella erikoislateksimaalilla. Myös listat käsittelin ja maalasin samoin.
Vuorossa oli seinien tapetoiti. Olin valinnut valkoisen, kevyesti kuvioidun, kohdistettavan paperitapetin. Liisteri levitettiin tapettiin ja annettiin vettyä ennen seinään kiinnittämistä.
Aloitin tapetoinnin vetämällä suoran viivan seinään vatupassin avulla. Liisteröinnissä käytin liisteriharjaa ja tapetin tasoittamisessa muovista tapetointilastaa.
Tapetointi alkoi olemaan valmis. Sitten vielä lattia- ja kattolistojen kiinnitys.
Vuorossa loppusiivous, kalusteiden tuonti huoneeseen ja sisustaminen.
Olen itse erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Sain myös näyttökeskustelussa hyvät arvostelut työstäni. Aina on toki parannettavaa ja saamastaan palautteesta ja tekemällä, sekä hyvillä ohjeilla ja opastuksella pääsee jo melko pitkälle.
Kommentit
Lähetä kommentti